Suljettu, avoinna 10:00–15:00

Rakennukset Pielisen museon alueella

Koti » Pielisen museo » Ulkomuseo » Rakennukset

Rakennukset

Museoalueel­la on kolme talon­poikaista pihapi­ir­iä, jot­ka ovat peräisin eri vuo­sisadoil­ta. Pielisjärveläi­nen maalaiskoti ei ollut enti­saikaan vain yksit­täi­nen asuin­raken­nus vaan maalaiset pitivät koti­naan kokon­aista pihapi­ir­iä. Pihapi­iri­in kuu­lui asuin­raken­nuk­sen lisäk­si ainakin ait­ta, kar­ja­suo­ja ja sauna.

Sisäkuva Lieksavoinen

Lieksavoisen pihapiiri

Ulko­museok­ier­roksel­la tutus­tu­taan ensim­mäisek­si Liek­savoisen pihapi­iri­in. Lieksavoi­nen on van­ha paikalli­nen ni­mitys, joka tarkoit­taa lieksa­laista . Liek­savoisen pihapi­iri on maalaistalo­jen pihapiireis­tä nuorin ja se ajoit­tuu 1900-luvun alku­un. Siihen kuu­lu­vat kap­pakai­vo, riihisauna, ait­ta, mök­ki ja navet­ta, jon­ka yhtey­teen on raken­net­tu lato.

Tämä kokon­aisu­us on maa­ta vuokral­la vil­jelevän per­heen kotip­i­ha. Pihapi­irin koko ei ole kovin suuri ja raken­nuk­setkin ovat melko vaa­ti­mat­to­mia, mikä ker­too, etteivät asukkaat olleet varakas­ta väkeä.

Pielispiha

Kun Liek­savoisen pihapi­iristä kävelee eteen­päin hiekkati­etä pitkin, pääsee Pielispi­haan. Pielispi­han koko on paljon suurem­pi kuin edel­lisen pihapi­irin. Raken­nuk­si­akin on enem­män: par­itu­paraken­nus, kymme­nen ait­taa, kar­jokar­tano vint­tikaivoineen ja rehu­la­toi­neen, riihi, riihi­la­to, paja, sauna, kar­jovenekatos ja kak­si kalas­tus­va­jaa muo­dosta­vat yhdessä vaikut­ta­van kokon­aisu­u­den. Täl­laises­sa pihapi­iris­sä asui maataomis­ta­va varakas per­he suku­laisi­neen ja palkol­lisi­neen 1700–1800-luvulla.

Pielisjärveläinen pihapiiri
Lukan pirtti

Lukan pirtti

Pihapol­un päässä on museomme van­hin raken­nus, Lukan pirt­ti, joka on raken­net­tu vuon­na 1765. Tämä pirt­ti on saatu muse­olle Vuon­is­lah­den Sak­salas­ta. Se on nimet­ty Pielisjärvel­lä 1500-luvun lop­ul­la eläneen kar­jalaisen heimopääl­likön, Luka Räsäisen mukaan.

Lukan pirt­ti on kaikkein pienin ja pimein pihapi­irien asuin­raken­nuk­sista. Hämärään savupirt­ti­in pääsee sisälle kapeas­ta porstu­ati­las­ta, jos­sa jauhet­ti­in käsikivil­lä jauhoa. Pirt­ti oli varsi­nainen moni­toimi­raken­nus, sil­lä se oli sekä ihmis­ten asuin­tu­pa että eläin­ten suo­ja.

Maatalousosasto

Maat­alousosas­tol­la esitel­lään 1800-luvun lop­pupuolen ja 1900-luvun alkupuolen pielisjär­veläistä maat­alout­ta. Tuona aikana paikalliset tukeu­tu­i­v­at vielä per­in­teisi­in tapoi­hin vil­jel­lä maa­ta ja hoitaa kotieläim­iä, mut­ta mah­dol­lisuuk­sien mukaan he otti­vat käyt­töön­sä myös usei­ta uusia maat­aloustöitä helpot­tavia työmenetelmiä ja ‑konei­ta. Eri­tyis­es­ti pielisjärveläisil­lä suur­tiloil­la, kuten Liek­san Hov­i­las­sa ja Sarkki­lan Hov­is­sa, oli innokku­ut­ta ja var­al­lisu­ut­ta tehdä esimerkik­si eri­laisia vil­je­lykokeilu­ja ja han­kkia maat­alouskonei­ta.

Maat­alousosas­tol­la on jyvä­makasi­i­ni, riihi­makasi­i­ni, kak­si päre­höylää, ait­tarivi, kalas­tus- ja veneva­ja, kak­si vil­jankuiv­aamoa ja vanki­tu­pa.

Myllytermä

Myl­lyter­mäl­lä sijait­see kak­si ves­imyl­lyä, myl­lärin sauna ja tuulimyl­ly sekä punainen syytinkimök­ki.

Ves­imyl­lyt raken­net­ti­in usein kauem­mak­si maalaistalo­jen pihapi­ireistä, kos­ka ne sijoitet­ti­in lähelle voiman­lähteitä – koskien ja puro­jen var­si­in, jot­ta veden voima voiti­in val­jas­taa myl­lynkivien kiertäjäk­si.

Tuulimyl­lyt pystytet­ti­in korkeille mäille. Pielisjärvel­lä on luul­tavasti ollut ves­imyl­lyjä jo 1600-luvul­la, mut­ta tuulimyl­lyjä täkäläiset otti­vat käyt­töön vas­ta 1800-luvul­la.

Palokalustohalli

Punainen palokalus­to­hal­li on toisen punaisen met­sä­työkalu­va­jan vier­essä.

Hallin etu­alal­la on esil­lä muun muas­sa palo­letkuke­hiä, eri­laisia käsi- ja moot­torikäyt­töisiä sam­mu­tus­ruisku­ja
ja sam­mu­tusvesi­as­tioi­ta. Perem­mäl­lä hal­lis­sa on näyt­teil­lä myös kak­si paloau­toa:
vihreä 1910-luvul­la valmis­tet­tu Hud­son ja punainen vuon­na 1938 valmis­tet­tu Ford. Hud­son
oli aikanaan Pankakosken tehdas­palokun­nan käytössä. Ford oli puolestaan Liek­san kaup­palan
palokun­nan auto.

Sam­mu­tusvä­lineistön lisäk­si hallin peräl­lä esitel­lään talon­poikaisia kulku­vä­lineitä: eri­laisia rek­iä ja kär­re­jä.

Savottarannan rakennus

Savottaranta

Tuulimyl­lyn vier­estä kulke­va veräjä johtaa Savot­taran­nalle, jos­sa on esil­lä savot­taan ja uit­toon liit­tyviä raken­nuk­sia, rak­en­tei­ta ja run­saasti met­sätöi­den välineistöä. Alueelta avau­tuu näkymä paikkakun­nan his­to­ri­al­liselle uit­to-väylälle, Liek­san­joelle. Savot­taran­ta kuvaa käsi­työ­val­taisen met­sä­työn aikaa 1800-luvun lop­ul­ta 1950-luvulle.

Tuon ajan met­sätöis­sä työ oli raskas­ta ruumi­il­lista työtä ja kausilu­on­teista. Talvisin miehet läh­tivät savo­toille kaata­maan puu­ta, ja tuk­it kul­jetet­ti­in tukkireel­lä vesire­it­tien var­sille odot­ta­maan jäi­den lähtöä. Kun vedet avau­tu­i­v­at, met­sä­työmiehet veivät tuk­it kevään ja kesän aikana määrän­päi­hin­sä.